Aseen kanto-oikeus tuo siihen kelpuutetulle myös suuren vastuun. Tämä vastuu on voitava kantaa kunnialla ja moittettomasti. Aseturvallisuus on pystyttävä säilyttämään korkealla tasolla. Jo nykyisellään aseita omistavat ihmiset ovat keskimäärin lainkuuliaisempia kuin aseita omistamattomat. Tämä johtuu tietenkin osittain viranomaisten seulan toimivuudesta ja osittain siitä, että aseita omistavat pelkäävät aseidensa (ja samalla harrastuksensa) menettämistä. On turha osallistua johonkin merkityksettömään kahakkaan, jos on jotain konkreettista menetettävää. Yleensä ne, jotka rettelöivät, ovat juuri niitä, joilla ei ole mitään menetettävää; ei työpaikkaa, ei perhettä, ei arvostettua asemaa eikä luvallisia ampuma-aseita. Aselupa on luvan haltijalle osoitus siitä, että hän on riittävän luotettava hallussapitämään väärissä käsissä vaarallista ampuma-asetta. Kunniallinen kansalainen ottaa tämän haasteena ja luottamuksen osoituksena ja pyrkii olemaan luottamuksen arvoinen.

Yhteiskunnasta olisi voitava seuloa potentiaaliset vaaralliset yksilöt ja jättää heidät ulos luvallisten aseiden omistajien joukosta. Yhdysvalloissa on käytössä järjestelmä, josta aseliikkeet voivat tarkistaa asetta ostavan henkilön kelpoisuuden rikosrekisterin perusteella. Rekisteri on salainen ja aseliike ei tee asiassa mitään päätöstä. Päätöken tekee viranomainen, joka ilmoittaa aseliikkeelle vain päätöksen periaatteella kyllä tai ei. Näin myös ihmisten yksityisyyden suoja säilyy. Tämä on kuitenkin vain tapa tarkastaa, että asetta hankkiva ei ole syyllistynyt mihinkään vakaviin rikoksiin. Mielestäni aseiden omistaminen ja kantaminen on voitava kontrolloida niin, että myös vakavasti mieleltään sairaat tai muuten vain holtittomat ja piittaamattomat henkilöt eivät saisi aseita haltuunsa (ainakaan luvallista tietä).

Monissa maissa aseenkanto-oikeuteen liittyy jotain soveltuvuustestejä. Esimerkiksi Tsekeissä aselupaa itsepuolustustarkoitukseen hakevan on läpäistävä suullinen ja kirjallinen koe ja lisäksi ampumakoe. Itse antaisin paljonkin arvoa ampumakokeelle. Se osoittaa, että luvan hakija tuntee aseet ja osaa käsitellä niitä turvallisesti. Suullisella ja kirjallisella testillä koitetaan tietenkin selvittää hakijan mielenterveyteen liittyviä asioita. Välttämättä tällaiset testit eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Mieleltään sairaat psykopaatit ovat parhaillaan nerokkaita ja pystyvät kiertämään monenlaisia testejä (“There’s a fine line between genius and insanity. I have erased this line.” – Oscar Levant). Eri juttu on, viitsivätkö he nähdä vaivaa asian eteen. On kuitenkin valitettava totuus, että luvattoman aseen saaminen kadulta on myös Suomessa aivan naurettavan helppoa. Moni lainkuuliainen kansalainen ei tätä usko, mutta se johtuu vain siitä, että he eivät tunne ketään rikollista tai ketään, joka tuntee rikollisia. Ei niitä luvattomia aseita sinne Eiraan kukaan tule kauppaamaan!

Jokainen perheellinen aseenomistaja tietää, että lapset aiheuttavat aseiden suhteen erityisjärjestelyjä. Aseet on säilytettävä lasten ulottumattomissa. On yleistä, että lapsia ja heidän älykkyyttään aliarvioidaan. Luullaan, että he eivät tiedä, missä asekaapin avaimet ovat, tai että he eivät niihin uskalla koskea. Moni voi varmasti omaa lapsuuttaan muistellessaan sanoa, että tämä ei pidä paikkaansa. Aseet ovat myös lasten silmissä mielenkiintoisia. Jos ne ovat heiltä kiellettyjä, kielletty hedelmä alkaa kiinnostaa. Hyvä tapa on opettaa lapset aseturvallisuuteen jo pienestä pitäen ja viedä heidät ampumaradalle ampumista opettelemaan. Tämä vie pois turhan innon tutustua aseisiin salaa vailla vanhempien valvontaa. Varmuutta haluaville vanhemmille suosittelen asekaappiin numero- tai sormenjälkilukitusta. Sormenjälkilukitusta lapset tuskin pystyvät huijaamaan, mutta numerolukossa tulee muistaa, että tunnuslukuna ei pidä käyttää mitään typerää (kuten omaa syntymäaikaa yms.). Lapsilla on kyllä aikaa kokeilla eri vaihtoehtoja.

Yllä kertomaani vedoten en siis kannata rajoittamatonta oikeutta kantaa aseita. Haluan, että aseita kantaisivat lainkuuliaiset, aseiden käyttöön orientoituneet valistuneet kansaliset. Rajoittamaton villi systeemikin olisi kuitenkin parempi kuin nykyinen lähes kaikilta rajattu järjestelmä, jossa aseita kantavat vain rikolliset ja poliisit. Poliiseja on Suomessa on naurettavan vähän verrattuna eurooppalaisiin sivistysvaltioihin (esim. Saksa). Maailmanlaajuisesti verraten Suomi on melko rauhallinen yhteiskunta, mutta muihin EU-maihin verrattuna Suomi on väkivaltainen maa. Korkea työttömyys, rajoittamaton maahanmuutto, syrjäytyminen, holtiton alkoholin käyttö, järjestäytynyt rikollisuus, kulttuurien väliset konfliktit ja muut modernit ongelmat aiheuttavat rauhattomuutta yhteiskunnassamme. Nämä ongelmat aiheuttavat väkivaltaa, oli ihmisillä aseita tai ei. EU:n väkivaltaisin maa on asevastainen Iso-Britannia.

Lähde: HS.fi 4.7.2009 EU-vertailu: Britannia on Euroopan väkivaltaisin maa

Mielestäni tärkein vaikutus aseenkanto-oikeudessa on se, että se lisää aseen kantajan omaa turvallisuuden tunnetta ja riippuvaisuutta omasta itsestään. Lopultakin jokainen on täällä yksin ja vastaa itse itsestään ja rakkaistaan. Miksi jättäisin oman turvallisuuteni sattuman varaan ja luottaisin siihen, että poliisi joskus tulee apuun? Ehkä olen silloin jo kuollut! Toivottavasti oikeus on tällöin puolellani. Mieluummin olen tuomittavana kuin haudattavana! Nykysysteemillä joudun varmasti tuomittavaksi, jos itseäni aseella puolustan, mutta toivoisin, että tänne saataisiin oikeudenmukaisempi lainsäädäntö. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan! (Olaus Petrin tuomarinohje 1500-luvulta).

Jokaisen eteläisessä Suomessa asuvan pitäisi joskus tutustua Lappiin ja siihen, kuinka homma siellä toimii.  Etäisyydet ovat pitkiä ja poliisi on usein tuntien päässä. Poliisia ei pikkuasioiden takia edes kutsuta, vaan asiat hoidetaan omissa piireissä. Melkein kaikki omistavat aseita. Silti turvallisuus on vähintän kansallista perustasoa, yleensä parempaakin. Ainakin tilastot väkivaltarikoksista kertovat niin.